Logo der Universität Wien

Wienin yliopiston perustamisen 650-vuotisjuhlan kunniaksi tekeillä on moniulotteinen virtuaalinen kartta, jolla on tarkoitus havainnollistaa jo yliopistomme perustamisen aikoihin (1365) Euroopassa vallinneita kielitilanteita. Tarkoitus ei ole kuvata vain eri kielten maantieteellistä sijaintia vaan myös sitä mutkikasta kielten, monikielisyys- ja kielikontaktitilanteiden moninaisuutta, joka oli tyypillistä jo myöhäiskeskiajan Euroopalle.

Yliopiston 650-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä kartta esitellään julkisesti syyskuussa 2015 järjestettävässä symposiumissa, johon kutsutaan esitelmöimään asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa. Symposiumin esitelmät käsittelevät aiheen kannalta keskeisiä kysymyksiä: Miten voimme tutkia 1300-luvun kielten keskinäisiä vaikutussuhteita? Mitä voimme tietää kielistä, jotka 1300-luvulla vielä olivat käytössä mutta ovat sittemmin sammuneet, ja miten voimme tutkia näitä kieliä niukkojen lähteiden tai pelkästään näistä kielistä toisiin kieliin jääneiden jälkien (substraatin) perusteella? Miten muodostuu tutkimuksen kuva kielen muutoksesta ja jatkuvuudesta, millä perustein esimerkiksi kielten kehitys jaotellaan vaiheisiin ("varhais-", "keski-", "myöhäis-", "nyky-" jne.)? 

Europa der Sprachen 1365
c/o Univ.-Prof. Dr. Johanna Laakso
EVSL / Abteilung Finno-Ugristik
Campus Spitalgasse 2-4 Hof 7
A-1090 Wien


T: +43-1-4277-43019
F: +43-1-4277-9430
E-Mail
Wienin yliopisto | Universitätsring 1 | 1010 Wien | T +43-1-4277-0